Syyskauden kummitoiminnan tapahtumassa päästiin vierailulle Nepalin kummikohteisiin.
Guru Lhomi Jhamsim Nepal -järjestöstä kertoi videotervehdyksessä kyläkouluhankkeen päättymisestä Chhumsurin kylässä ja uuden viisivuotisen hankkeen alkamisesta Linkangin kylässä vuoden 2023 alussa.
Videotervehdyksessä Pokharasta muutamat koulunsa jo päättäneet, CCDP:n kautta koulutustukea saaneet nuoret naiset kertoivat nykyisestä elämäntilanteestaan. Koulutus on avannut heille ovia työelämään ja toimeentuloon. Yksi heistä työskentelee kukkakaupassa, toinen leipomo-kahvilassa ja kolmas väliaikaisesti alakoulun opettajana, mutta aikoo jatkaa opiskelua suorittaakseen kandidaatin tutkinnon. Neljäs on opiskellut farmaseutiksi, tekee harjoittelua apteekissa saadakseen toimiluvan ja aikoo jatkaa opiskelua yliopistossa kandidaatin tutkintoon saakka.
CCDP:n Odharen kyläkouluhankkeesta kertovassa videotervehdyksessä nähtiin, että kylä 20 lasta saavat tukiopetusta varsinaisten koulutuntien lisäksi. CCDP:n kehittämishankkeesta on hyötynyt koko kylä. Perheet, joilla aiemmin ei ollut juuri mitään, ovat nyt alkaneet viljellä maissia ja kasviksia, istuttaneet hedelmäpuita ja kasvattaneet vuohia ja kanoja. Heitä on myös opetettu hyödyntämään lehmän lantaa viljelysten lannoitteena, mikä on heille uusi asia. Kyläläisten elämänlaatu on huomattavasti kohentunut.
KLK:n joulukeräys kohdennetaan tänä vuonna lukion jälkeen lisäopintoja suorittavien opiskelijoiden tukemiseen. Lukion jälkeen opiskelumaksut voivat nousta huomattavasti, varsinkin jos nuoret hakeutuvat yliopistoon, kuten monet jo tekevät.