
Jhamsim Nepal -järjestö on Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry:n (KLK) yhteistyökumppani. Järjestö tukee lhomi-kansanryhmän lasten koulutusta Nepalin vuoristokylissä ja Katmandussa, jossa on mm. koululaisasuntola kylistä tulleille köyhille lapsille. Vuoristossa KLK:lla on Jhamsim Nepalin kanssa yhteinen kyläkouluhanke.
Tarkastusmatka vuoristokyliin
KLK:n yhteyshenkilö Guru Lhomi vieraili kesällä vaimonsa Chhing Chipan kanssa kylissä. Ensin he lensivät Katmandusta Khandbariin, josta jatkoivat jalkaisin kyliin. Guru Lhomi kertoo kylämatkasta:
”Oli Jumalan siunaus, etteivät monsuunisateet osuneet kohdallemme. Näimme matkalla useita maanvyörymiä, tulvia ja tuhoja. Tie oli monin paikoin poikki ja polut mutaisia. Matka oli todella vaarallinen ja vaikea. Taivalsimme ylös ja alas kukkuloille ja laaksoihin. Viisi päivää käveltyämme tulimme perille.
Kylän lukiossa tapasin kaikki opettajat, oppilaat ja heidän vanhempansa. KLK:n tukemat vapaaehtoiset opettajat olivat saaneet aikaan erinomaisia tuloksia. Veimme Katmandusta vaatteita kylän vanhuksille, naisille, lukion opettajille ja opiskelijoille.
Olin hyvin iloinen nähdessäni kylässä kaksi aiemmin Katmandun koululaisasuntolassamme asunutta opiskelijaa, jotka olivat jo valmistuneet ja avioituneet. Lakpa Isaac on nuorten johtaja kyläseurakunnassa. Hän myös pitää vaimonsa kanssa kokouksia kylissä. Sonam Chhiring on opettajana kylän uudessa alakoulussa, samoin kuin vaimonsa. Hän on mukana myös seurakunnan työssä.”
Guru Lhomi kiittää sekä KLK:ta että koulukummeja suurenmoisesta tuesta, jonka nämä nuoret ja monet muut ovat kummeilta saaneet.
Pirjo Kuosmanen