Kummitapaamisessa infoa ja ideointia
KLK:n koulukummien virtuaalinen kummitapaaminen tammikuun lopulla kokosi Zoomiin kolmisenkymmentä henkilöä. Tapaamisessa esiteltiin lyhyesti kaikki kummikohteet, minkä jälkeen toiminnanjohtaja Martha Lauwo

Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry:n (KLK ry) kummilapsitoiminta siirtyi vuoden 2021 alussa osaksi Suomen Vapaakirkon kansainvälistä työtä. Toiminnan sisältö säilyy ennallaan
Covid-19 pandemia ja sen mukanaan tuomat, osin voimakkaatkin rajoitukset ovat vaikuttaneet monin tavoin yhteistyökumppaneidemme toimintaan kummikohteissamme maalis-huhtikuusta alkaen ja edelleen
Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry päätti vuosikokouksessaan 11.6. siirtää yhdistyksen kummilapsitoiminnan kokonaisuudessaan Suomen Vapaakirkon kansainvälisen työn (SVK Missio) alaisuuteen 1.1.2021 alkaen.
Koska Vapaakirkon kesäjuhlien yhteydessä tavanomaisesti pidettyä kummitapaamista ei nyt voitu järjestää, KLK:n virtuaalinen kummitapaaminen pidettiin 11.6.2020 Zoom-sovelluksen kautta. Tapaamiseen osallistui
© 2020 KLK ry